Jarno Laitinen on nimitetty Lounean Itä-Suomen aluejohtajaksi
Koneinsinööri, B.Sc Jarno Laitinen (48) on nimitetty Lounean henkilöasiakasliiketoiminnan johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Laitinen vastaa koko Itä-Suomen alueen valokuituverkkojen liiketoiminnasta ja kehittää omalta osaltaan koko yhtiön toimintaa osana johtoryhmää. Laitisen pääasiallinen työskentelypaikka on Kouvola ja hän aloittaa Lounealla viimeistään 1.12.2022. Laitinen siirtyy Lounealle Cinia Oy:ltä, jossa hänen vastuullaan on ollut kuituverkkoliiketoiminta B2B-ympäristössä. Uudessa tehtävässään Laitinen raportoi Lounean toimitusjohtaja Veli-Matti Viitaselle.
– Lounea on yksi Suomen suurimmista valokuituyhteyksiä kuluttajille ja yrityksille tarjoavista teleoperaattoreista, sekä merkittävä ICT- ja tulostusratkaisuiden asiantuntija. Tuomme nopeiden kuituyhteyksien kautta iloa ihmisten elämään, tehoa yritysten toimintaan ja elinvoimaa alueille. Tavoitteenamme on kannattava kasvu, jolla varmistamme merkittävän roolin toimialamme uudistajana ja edelläkävijänä. Valokuituliiketoimintamme on laajentunut valtakunnalliseksi ja Laitinen tulee vahvistamaan paikallista toimintaamme Itä-Suomessa, sanoo toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen ja toivottaa Jarnon tervetulleeksi Lounean tiimiin.
Jarno Laitinen toteaa olevansa innoissaan päästessään osaksi vahvan kansallisen kasvustrategian omaavaa Louneaa, joka tulee olemaan avainasemassa Suomen valokuituvajeen täyttämisessä.
– Alueellisen elinvoiman kehittäminen valokuituverkon keinoin on lähellä sydäntä ja koen, että pitkän puhelin- ja tietoliikennehistorian omaavassa Louneassa on palaset kohdillaan tarvittavan kasvun rakentamiseksi, jatkaa Laitinen.
Lisätietoja:
Veli-Matti Viitanen
Toimitusjohtaja
Puhelin: 050 1526
Sähköposti: veli-matti.viitanen@lounea.fi