Jukka Kallatsasta Lounea Yritysratkaisut Oy:n Lapin aluepäällikkö
Lounea Yritysratkaisut Oy:n Lapin aluepäälliköksi on nimitetty Jukka Kallatsa. Kallatsa aloittaa tehtävässään syyskuun alussa.
Lounea Yritysratkaisut Oy:n palvelukseen Kallatsa siirtyy rovaniemeläisestä IT-palveluntarjoaja Dihtor Oy:sta, jossa Kallatsa on työskennellyt yli 16 vuotta IT-myynti ja -asiantuntijatehtävissä.
– Meille oli tärkeää löytää paikallisesti verkostoitunut laajan myynnin ja IT-asiantuntijuuden omaava aluepäällikkö vastaamaan kasvutavoitteidemme saavuttamisesta meille uudella Lapin markkina-alueella. Keskusteltuamme Jukan kanssa oli meille selvää, että oikea mies tehtävään oli löytynyt, Lounea Yritysratkaisut Oy:n pohjoisen alueen liiketoimintajohtaja Julius Lindholm kertoo
Jukka asuu Rovaniemellä ja tulee työskentelemään Lounean Pohjolankadulla sijaitsevalta toimistolta käsin. Lounea laajensi toimintansa Rovaniemelle syksyllä 2022 ostamalla tulostus-, tiedonhallinta- ja esitystekniikkaa tarjoavan Polar Office Oy:n liiketoiminnan. Lounea on yrityskaupan jälkeen laajentanut palvelutarjoomaansa myös yritysten kokonaisvaltaisiin IT-ratkaisuihin, jonka lisäksi Lounea käynnisti 2023 keväällä valokuituliittymien myynnin kuluttajille ja yrityksille Rovaniemellä.
– Odotan innolla, että pääsen aloittamaan Lounealla aluepäällikkönä, toteaa Jukka Kallatsa. Uskon, että oman pitkän IT-alan kokemukseni ja Lounean kattavan palveluvalikoiman myötä pystymme palvelemaan niin nykyisiä kuin uusia asiakkaita entistäkin paremmin.