Siirry sisältöön

Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeistus valokuitualan toimijoille – Lounean toiminnassa ei huomautettavaa

14.6.2023

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on laatinut kuluttajasuojan näkökulmasta suosituksen valokuitumarkkinoilla toimimiseen. Suomen suurin kuitukotiin valokuituoperaattori Lounea on jo pitkään toivonut alalle puolueetonta ohjeistusta, jonka Kilpailu- ja kuluttajavirasto on nyt tuottanut. Kuluttaja-asiamiehen julkaiseman selvityksen mukaan Valokuituyhtiö Lounean toiminnassa ei ollut huomautettavaa.

Lounean johtaja Ari Ringborg sanoo, että Lounea on 135 vuotisen historiansa aikana aina toiminut hyvässä yhteistyössä viranomaistahojen kanssa.

 – On hyvä, että toimialalle on nyt saatu ohjeistus ja valvontaa, jotta ohjeistuksen mukainen toiminta tapahtuu kaikkien toimesta. Lounea sitoutuu jatkossakin noudattamaan hyvän kauppatavan sekä lakien ja asetusten mukaisia toimintatapoja. Valokuidun osalta tämä tarkoittaa sitä, että avaamme toimitussisällön laajuuden ja kustannusvaikutukset aina ymmärrettävästi ja korostamme valokuituliittymän hyviä ominaisuuksia ja valokuidun tuomaa lisäarvoa, Ringborg kertoo.

 Valokuituverkkojen rakentaminen on ollut Lounean strateginen valinta jo vuodesta 2007 alkaen, jolloin Lounea aloitti voimakkaan panostuksen valokuituverkon rakentamiseen. Tähän mennessä Lounea on investoinut valokuituinfraan valtakunnallisesti yli 170 miljoonaa euroa ja Lounean valokuitupalvelut ovat käytössä jo 40 kunnassa. Lounea on rakentanut 190 000 kotitalouden verkon. Vuoden loppuun mennessä arviomme, että verkon piirissä on 230 000 kotitaloutta.

– Suomen nopeimmin kasvavana valokuituoperaattorina, tulemme jatkossakin panostamaan voimakkaasti valokuituverkkojen rakentamiseen, kertoo Ringborg. Verkkomme toimintavarmuus on 99.99 %, eli asiakkaamme voivat luottaa siihen, että Lounea Valokuitu toimii nyt ja vielä vuosikymmenienkin päästä luvatulla huippunopeudella. Tähän kun lisätään vielä 24/7 palveleva asiakastukemme niin ei ihme, että asiakastyytyväisyys on meillä vuodesta toiseen poikkeuksellisen korkealla tasolla, jatkaa Ringborg.

 

Lisätiedot:

Ari Ringborg
ari.ringborg@lounea.fi
044 7733700