Siirry sisältöön

Kotimaisen valokuituverkon kattavuus laajenee – Lounealle 50 miljoonan sijoitus OP Suomi Infra -rahastolta

Voimakkaasti kasvava valokuituoperaattori Lounea ja OP Suomi Infra -rahasto vauhdittavat yhdessä suomalaisen yhteiskunnan kriittistä tukirankaa, valokuituinfrastruktuuria. 

Valokuituyhtiö Lounea on sopinut 12.12.2023 OP Suomi Infra -rahaston kanssa 50 miljoonan euron suuruisesta oman pääoman ehtoisesta vaihtovelkakirjalainasta Lounealle. Vaihtovelkakirjalainarahoitus mahdollistaa Lounean strategian mukaisen kasvun, ja sitä tukevat investoinnit valtakunnallisen valokuituverkon kattavuuden lisäämiseksi.

Valokuitumarkkina laajentuu voimakkaasti samalla, kun dataintensiivisyys sekä tarve nopeille yhteyksille kasvaa. Suomi on jäljessä muita Pohjoismaita ja useita Euroopan maita valokuituverkon kattavuudessa. Lounea on kotimainen valokuidun teknologiajohtaja, joka toi ensimmäisenä suomalaisena toimijana markkinoille 10 Gbps -liittymät ja tavoitteena on tuoda 40 Gbps -liittymät vielä vuoden 2023 aikana. 

”Olemme äärimmäisen tyytyväisiä, että saimme rinnallemme kotimaisen kumppanin, joka jakaa kanssamme vahvan tahdon panostaa yhteiskuntamme tärkeään tukirankaan, suomalaiseen valokuituinfrastruktuuriin. Valokuituinfrastruktuurilla on Suomen yhteiskunnan toimivuuden ja huoltovarmuuden kannalta merkittävä rooli. Olemme investoineet nopeisiin valokuituverkkoihin jo yhteensä noin 200 miljoonaa euroa ja tavoitteenamme on seuraavan kahden vuoden aikana jatkaa merkittäviä investointeja”, Lounean toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen toteaa. 

”OP Suomi Infra sijoittaa vakaisiin infrastruktuurikohteisiin Suomessa. Haluamme tukea toimintavarman valokuituverkon rakentamista kotimaisen teknologiajohtaja Lounean kanssa. Vaihtovelkakirjalaina on sijoitusinstrumenttina joustava ja sopii hyvin tavoitteisiimme. Olemme näin sijoittajana mukana kehittämässä suomalaista digitaalista infrastruktuuria”, OP Suomi Infra-rahaston Ossi Vasala kommentoi.

Osana rahoitusjärjestelyä Lounea-konsernin rakennetta uudistetaan, ja näin samalla mahdollistetaan yhtiön ketteryys kasvuyhtiönä. Lounean operatiiviset liiketoimintayhtiöt Lounea Palvelut Oy ja Lounea Yritysratkaisut Oy siirtyvät 1.1.2024 alkaen uuteen Lounea Net Oy:öön, jonka Lounea Oy omistaa 100 prosenttisesti. 

Nyt sovittu vaihtovelkakirjalaina solmitaan OP Suomi Infra -rahaston ja Lounea Net Oy:n välillä. Rakennejärjestelyllä ei ole vaikutusta Lounean operatiiviseen liiketoimintaan. Louneasta tulee lounealaisille vielä aiempaakin mielenkiintoisempi ja uudistumiskykyisempi tietoliikenneinfran kasvuyhtiö.

Kotimainen nopea valokuituverkko mahdollistaa yhteiskunnan toimivuuden ja yritysten kasvun valtakunnallisesti. Nopeat yhteydet ovat elintärkeitä yrityksille ja kotitalouksille, ja ne tukevat kasvua, kilpailukykyä ja alueellista vetovoimaa. Valokuituinvestointien välilliset vaikutukset kasvun mahdollistajina ovat merkittävät. Lounea on yksi Suomen suurimmista valokuituyhteyksiä kuluttajille ja yrityksille tarjoavista teleoperaattoreista sekä merkittävä ICT-ratkaisujen asiantuntija.

”Tavoitteemme on yhdistää kestävä kasvu ja innovointikyvykkyytemme. Teknologiajohtajuutemme tukee asiakasyritystemme kilpailukykyä ja tuo ajassa kehittyvät palvelut valtakunnallisesti saataville. Omistajille ja sijoittajille tämä luo vahvaa arvoa pitkälle tulevaisuuteen”, jatkaa Lounean toimitusjohtaja Viitanen.

 

Lisätiedot:

Veli-Matti Viitanen, toimitusjohtaja Lounea Oy
puh. 050 1526
veli-matti.viitanen@lounea.fi

Lounea
Lounea on kotimainen, voimakkaasti kasvava valokuituoperaattori. Vakavarainen Lounea koostuu kahdesta liiketoiminnasta; tietoliikenneinfrastruktuurista ja ICT-ratkaisuista. Olemme valokuitumarkkinassa teknologiajohtaja ja rakennamme kotimaista huippunopeaa valokuituverkkoa, joka mahdollistaa yhteiskunnan tietoliikenneinfran toimivuuden valtakunnallisesti. Meidän tehtävämme on mahdollistaa asiakkaillemme mutkaton arki niin kotona kuin töissäkin. Haluamme olla Suomen rakastetuin valokuituyhtiö. Lisätietoa: Lounea.fi

 

Ossi Vasala, OP Suomi Infra-rahasto
puh. 040 35657850
ossi.vasala@op.fi

OP Suomi Infra -rahasto
OP Suomi Infra Ky on OP Ryhmään kuuluvan OP Varainhoito Oy:n hallinnoima rahasto, joka sijoittaa suomalaiseen infrastruktuuriin. Rahaston sijoittajat ovat kokonaisuudessaan suomalaisia ja sijoitussitoumuksien määrä on noin 260 miljoonaa euroa. Rahasto on rakenteeltaan eräpäivätön, joten rahasto pystyy olemaan todella pitkäaikainen kumppani suomalaisille infrastruktuurin omistajille. Sijoitustoiminta toteutetaan yhteistyössä Access Capital Partnersin kanssa.