Siirry sisältöön

Lounea laajentaa valokuituverkkoa Muurameen

TIEDOTE 5.7.2022

Kokonaan suomalaisessa omistuksessa oleva Lounea rakentaa valokuidun Muurameen vuoden 2023 aikana. Valokuituhanke Muuramessa on edennyt hyvin ja ensimmäinen rakennuspäätös on jo tehty Muuramen Kinkomaalle.

Lounea aloitti valokuidun eli kiinteiden nettiyhteyksien myymisen kotitalouksille ja yrityksille aiemmin tänä vuonna. Kiinnostus valokuituun on ollut vilkasta ja Lounean valokuituhanke Muuramessa on edennyt hyvin. Ensimmäinen rakennuspäätös on jo tehty ja ensimmäinen rakennettava alue on Kinkomaa. Valokuituverkko Muurameen rakentuu vuoden 2023 aikana.

Lounean valokuituliittymien myynti Muuramessa jatkuu edelleen. Lounean johtaja Harri Suokko kertoo, että rakennettavien alueiden järjestys syntyy kysynnän mukaan, joten asukkaat voivat itse vaikuttaa oman alueensa rakentumiseen. Otamme uusia tilauksia vastaan Muuramessa ja teemme uusia valokuidun rakentamispäätöksiä kysynnän mukaan, lupaa Suokko.

Lounea investoi vahvasti valokuituverkkoihin

Lounealla on pitkä historia valokuituverkkojen rakentamisesta. Vakavarainen Lounea on investoinut valokuituverkkoihin Suomessa jo yli 150 miljoonaa euroa.

Lisätiedot

Ari Ringborg, aluejohtaja
puh. 044 773 3700
ari.ringborg@lounea.fi  

Harri Suokko, aluejohtaja
puh. 050 2608
harri.suokko@lounea.fi  

www.lounea.fi/muurame

 

Päätetty rakennusalue: