Siirry sisältöön

Lounea on aloittanut valokuidun myynnin Porissa

Valokuidun tarpeellisuuteen on herätty Suomessa ja kymmenet tuhannet kotitaloudet ovat vaihtamassa kotinsa nettiyhteyden valokuituun. Kotien ja yrityksien tiedonsiirtotarpeet tulevat kasvamaan edelleen tulevien vuosien aikana ja valokuituyhteys on ainoa toimiva ratkaisu kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Valokuidun saatavuudessa on Suomessa kuitenkin vielä suuria eroja alueen ja asuinrakennustyypin mukaan. Lounean strategisena tavoitteena on tuoda Lounean valokuituverkko mahdollisimman monen suomalaisen ulottuville ja nyt Lounean valokuituliittymien myynti on aloitettu Porissa. Myynti aloitetaan Porin keskustan alueilta ja mahdollisuutta liittyä valokuituverkkoon tarjotaan sekä kuluttajille että yrityksille. Toteutettavat alueet valitaan asiakkaiden kiinnostuksen mukaan ja Lounean tavoitteena on käynnistää valokuidun rakentaminen jo kuluvan vuoden aikana.

– Kotitalouksissa käytetään monenlaisia palveluita yhtäaikaisesti monilla eri päätteillä, joten toimivat tietoliikenneyhteydet ovat nykyään yhtä tärkeä elementti kuin esimerkiksi sähkö ja vesi. Toimivat nettiyhteydet ovat myös yhä useamman yrityksen toiminnan edellytys. Valokuitu on ainoa nettiratkaisu, joka ratkaisee nettitarpeet vuosikymmeniksi eteenpäin. Lounean valokuitu mahdollistaa tehokkaat ja symmetriset nettiyhteydet aina 10 Gbit/s nopeuteen saakka,  sanoo Lounean johtaja Harri Suokko.

– Rakennettavien alueiden järjestys syntyy kysynnän mukaan, joten nyt Porin asukkailla on oiva mahdollisuus vaikuttaa oman alueensa tilanteeseen. Valokuidun saa nyt kotiinsa helposti ”avaimet käteen” –toimituksella ilman liittymismaksua ja piilotettuja kertakustannuksia. Lounean valokuidulla on avainlippu, joka on aina merkki täysin kotimaisesta palvelusta. Valokuitu on myös vastuullinen valinta ja kuluttaa merkittävästi vähemmän sähköä kuin esimerkiksi mobiiliverkot, Suokko jatkaa.

 

Lounealla on pitkä historia valokuituverkkojen rakentamisessa

Lounean nopea ja täysin kotimainen valokuituliittymä on entistä useamman suomalaisen valinta kodin ja yrityksen ensisijaiseksi tietoliikenneyhteydeksi. Lounean valokuituverkko yltää jo yli 100 000 kotiin ja tavoittaa arviolta yli neljännesmiljoona suomalaista. Valokuituverkkojen rakentaminen on ollut Lounean strateginen valinta vuodesta 2007 alkaen, jolloin Lounea aloitti voimakkaan panostuksen valokuituverkon rakentamiseen. Tähän mennessä Lounea on investoinut valokuituinfraan valtakunnallisesti yli 150 miljoonaa euroa ja Lounean valokuitupalvelut ovat käytössä jo 40 kunnassa.

– Meillä on pitkä historia ja vahvaa kokemusta valokuituverkkojen rakentamisesta. Suomen nopeimmin kasvavana valokuituoperaattorina, tulemme jatkossakin panostamaan voimakkaasti valokuituverkkojen rakentamiseen ja lähivuosien tavoitteemme on tuoda Lounean valokuituverkko mahdollisimman monen suomalaisen ulottuville, kertoo Suokko. Pitkä historia valokuiturakentamisessa takaa laadukkaat ja sujuvat prosessit valokuidun kaivuista palveluiden käyttöön. Meillä on myös tutkitusti huipputyytyväiset asiakkaat, jatkaa Suokko.

 

Lisätiedot:
Harri Suokko
puh. 050 2608
harri.suokko@lounea.fi

lounea.fi/pori