Siirry sisältöön

Lounea suunnittelee valokuituverkon rakentamista Sauvo-Paimio alueelle

Kotimainen valokuituoperaattori Lounea suunnittelee parhaillaan valokuituverkon rakentamista Sauvo-Paimio alueelle. Toteutuakseen hanke vaatii kuitenkin Maaseuturahaston myönteisen tukipäätöksen sekä riittävän määrän liittyjiä.

Lounean aluejohtaja Jarno Laitinen kertoo, että nyt alueen asukkailla on ainutkertainen tilaisuus parantaa kotiseutunsa elinvoimaa modernilla valokuituverkolla.

– Kotitalouksissa käytetään hyvin monenlaisia palveluita yhtäaikaisesti monilla eri päätteillä, joten toimivat tietoliikenneyhteydet ovat nykyään vähintään yhtä tärkeä elementti kuin esimerkiksi sähkö ja vesi. Toimivat nettiyhteydet ovat myös yhä useamman yrityksen toiminnan edellytys, Laitinen kertoo.  Valokuitu on tekniikkana ylivertainen ja pystyy tarjoamaan juuri sen nopeuden, mitä asiakkaat odottavat. Sen lisäksi, että valokuitu on ainoa toimiva ratkaisu kymmeniksi vuosiksi eteenpäin, on valokuitu myös ympäristöystävällinen vaihtoehto. Valokuitu mahdollistaa nopeamman ja tehokkaamman tiedonsiirron, mikä vähentää energiankulutusta ja sitä kautta päästöjä. Lisäksi valokuituverkot kestävät pitkään ja vaativat vain vähän ylläpitoa, mikä myös osaltaan vähentää ympäristövaikutuksia, jatkaa Laitinen.

Lounealla on pitkä historia valokuituverkkojen rakentamisessa

Lounean valokuituverkko yltää jo yli 160 000 kotiin ja tavoittaa arviolta yli 400 000 suomalaista. Valokuituverkkojen rakentaminen on ollut Lounean strateginen valinta vuodesta 2007 alkaen, jolloin Lounea aloitti voimakkaan panostuksen valokuituverkon rakentamiseen. Tähän mennessä Lounea on investoinut valokuituinfraan valtakunnallisesti yli 170 miljoonaa euroa ja Lounean valokuitupalvelut ovat käytössä jo 40 kunnassa.

– Meillä on pitkä historia ja vahvaa kokemusta valokuituverkkojen rakentamisesta. Suomen nopeimmin kasvavana valokuituoperaattorina, tulemme jatkossakin panostamaan voimakkaasti valokuituverkkojen rakentamiseen ja lähivuosien tavoitteemme on tuoda Lounean valokuituverkko mahdollisimman monen suomalaisen ulottuville, kertoo Laitinen. Pitkä historia valokuiturakentamisessa takaa laadukkaat ja sujuvat prosessit valokuidun kaivuista palveluiden käyttöön. Verkkomme toimintavarmuus on 99.99 %, eli asiakkaamme voivat luottaa siihen, että kodin netti toimii nyt ja vielä vuosikymmenienkin päästä luvatulla huippunopeudella. Tähän kun lisätään vielä 24/7 palveleva asiakastukemme niin ei ihme, että asiakastyytyväisyys on meillä vuodesta toiseen poikkeuksellisen korkealla tasolla, sanoo Laitinen.

Mikäli valokuituverkkoon saadaan riittävästi liittyjiä, toteutetaan hanke toteutetaan yhdessä Maaseuturahaston tuen kanssa. Liittymä myydään pelkästään verkkomyyntinä osoitteesta lounea.fi/sauvo-paimio-kylat . Osoitteesta löytyvät myyntialueiden kartat, liittymähinta sekä palveluiden hinnat.

Lisätiedot:

Jarno Laitinen, aluejohtaja
jarno.laitinen@lounea.fi

040 5170121

https://lounea.fi/sauvo-paimio-kylat