Siirry sisältöön

Lounea voitti laajakaistarakentamisen kilpailutuksen Vihdissä

Lounea on voittanut Uudenmaan maakuntaliiton järjestämän laajakaistarakentamisen kilpailutuksen Vihdin kunnassa. Vihdin Haimoon, Siippoon, Selkin, Metsäkulman, Grönkullan, Herrakunnan ja Olkkalan alueiden asukkailla on nyt mahdollisuus päästä Lounean valokuituyhteyden piiriin. Rakennettava verkko on kooltaan merkittävä ja sen alueella on yhteensä noin 1000 kotitaloutta ja yritystä. Valokuidun myynti on parhaillaan käynnissä kyseisillä hankealueilla.

Lounean johtaja Jarno Laitinen kertoo, että nyt alueen asukkailla on ainutkertainen tilaisuus saada Lounean valokuituyhteys käyttöönsä ja samalla parantaa asuinalueensa elinvoimaa modernilla valokuituverkolla.

– Myynti tukialueilla on ollut käynnissä toukokuusta alkaen ja kiinnostusta valokuituun on ollut runsaasti, Laitinen sanoo.

Vihdin kunnanhallitus on tehnyt 13.11.2023 päätöksen lähteä mukaan hankkeeseen omalla kuntaosuudellaan. Valokuidun rakentaminen edellyttää kuitenkin vielä laajakaistatukilain (1262/2020) mukaista myönteistä tukipäätöstä. Tukipäätös tehdään joulukuun aikana. Lounea on sitoutunut rakentamaan verkot vuosien 2024 ja 2025 aikana.

Lounean valokuituverkko on yksi Suomen suurimmista ja tämän rakentamiskauden jälkeen verkko tavoittaa jo puoli miljoonaa suomalaista. Lounea on rakentanut valokuituverkkoja jo yli 15 vuoden ajan ja investoinut vuoden 2010 jälkeen valokuituverkkoihin noin 170 miljoonaa euroa.

Lisätiedot: 
Jarno Laitinen 
jarno.laitinen@lounea.fi  
puh. 040 517 0121 

lounea.fi/vihdinkylat