Lounean uudeksi verkkojohtajaksi ja Lounea Palvelut Oy:n johtoryhmän jäseneksi on valittu Juha Matkaselkä
Lounea konserniin kuuluvan Lounea Palvelut Oy:n uudeksi verkkojohtajaksi ja Lounea Palvelut Oy:n johtoryhmän jäseneksi on valittu Juha Matkaselkä. Matkaselkä aloittaa tehtävässä 1.2.2024 alkaen. Matkaselällä on yli 20 vuoden kokemus tietoliikenneverkkojen rakentamisesta, ylläpidosta sekä operaattoriliiketoiminnasta Suomessa ja ulkomailla.
Lounea Palvelut keskittyy konsernin valokuitu- ja mastoliiketoimintaan ja verkkojohtajana Matkaselkä vastaa yhtiön tietoliikenneverkkojen rakentamisesta, suunnittelusta ja rakentamisen kumppanisuhteista. Lounea Palvelut Oy:n johtoryhmän jäsenenä hän tulee omalta osaltaan kehittämään koko yhtiön toimintaa. Matkaselkä raportoi tehtävässään Lounea Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Juha Häkämiehelle.
Juha Häkämies toivottaa Juhan lämpimästi tervetulleeksi Lounealle.
– Lounean valokuituverkko on Suomen suurimpia ja tavoittaa jo nyt yli puoli miljoonaa suomalaista. Vuosi 2023 oli erinomainen Lounealle ja verkkoa laajennettiin suunnitelman mukaisesti ympäri Suomea. Voimakas kasvumme jatkuu tänä vuonna ja investoimme aiempaa enemmän valokuituverkkojen laajentamiseen. Olemme erittäin iloisia, että saamme Juhan mukaan Lounealle ja jatkamme yhdessä kasvustrategiamme määrätietoista toteuttamista. Juhan laaja osaaminen ja kokemus tukevat erinomaisesti tavoitteitamme, Häkämies jatkaa.
Juha Matkaselkä kertoo liittyvänsä innoissaan mukaan Lounean huipputiimiin.
– Kiitän luottamuksesta ja odotan innolla työskentelyä Lounean huipputiimin kanssa, Matkaselkä jatkaa.
Lisätiedot:
Juha Häkämies
toimitusjohtaja, Lounea Palvelut Oy
juha.hakamies@lounea.fi
puh. 044 7733500