Lounean uudistunut vastuullisuusohjelma vastaa sidosryhmien odotuksiin
Valokuituyhtiö Lounea on päivittänyt vastuullisuusohjelmansa laajan sidosryhmäkyselyn sekä kansainvälisiin viitekehyksiin perustuvan analyysin pohjalta. Uudistuksen taustalla on yhtiön halu vastata entistä paremmin eri sidosryhmien ja sijoittajien odotuksiin.
Lounean vastuullisuustyössä painopisteenä on perinteisten ympäristö-, sosiaalisten ja hallinnollisten vastuiden lisäksi erityinen teema: vastuu asiakkaista. Tämä konkretisoituu turvallisessa ja kotimaisessa valokuituverkossa, jonka toimintavarmuus on huipputasoa. Lisäksi Lounea panostaa entistä proaktiivisempaan ja saavutettavampaan asiakasviestintään.
Kaksoisolennaisuusanalyysi ohjasi päivitystä
Vastuullisuusohjelman päivitys pohjautui ensimmäistä kertaa tehtyyn kattavaan kaksoisolennaisuusanalyysiin, joka tunnisti yhtiön toiminnan keskeisimmät vaikutukset ja taloudelliset riskit. Analyysin yhteydessä Lounea kuuli laajasti henkilöstön, asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, alan järjestöjen, rahoittajien ja hallinnon näkemyksiä. Näin varmistettiin, että vastuullisuustyö vastaa sekä kattavasti sidosryhmien odotuksiin että tukee Lounean strategisia tavoitteita.
Lounean vastuullisuusohjelman keskeisiä tavoitteita:
- Kotimainen, turvallinen ja toimintavarma valokuituverkko: Lounean verkon toimintavarmuus on kansainvälisesti huipputasoa ja sen ylläpitoon panostetaan jatkuvasti.
- Proaktiivinen asiakasviestintä: Vuoden 2025 aikana Lounea kehittää uusia toimintamalleja, joiden avulla asiakaskokemus ja viestinnän saavutettavuus paranevat entisestään.
- Henkilöstön sitouttaminen ja hyvinvointi: Pidämme huolta henkilöstöstämme ja edistämme hyvinvoivaa, kehittyvää ja yhdenvertaista Louneaa.
- Ympäristötavoitteet: Lounea on mukana kansainvälisessä 1,5 asteen tavoitteessa, joka viittaa Pariisin ilmastosopimuksen keskeiseen päämäärään: rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousun 1,5 asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Lounea on sitoutunut omien päästöjensä (scope 1 ja 2) pudottamiseen vähintään 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraalius omissa päästöissä on saavutettu, ja tulevina vuosina Lounea tarkentaa toimitusketjun päästöjen seuraamista sekä kasvattaa kiertotalouden osuutta toiminnassaan ja tukee asiakkaitaan ilmastopositiivisilla digipalveluilla.
– Kestävä kasvu on strategiamme ytimessä. Tavoitteemme on paitsi vastata yhteiskunnan kestävyystavoitteisiin, myös tarjota asiakkaillemme tulevaisuuden tarpeisiin vastaavia ratkaisuja, kertoo Lounea-konsernin toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen.
Lisätietoa Lounean vastuullisuusohjelmasta ja viimeisin vastuullisuusraportti löytyvät yhtiön vastuullisuussivuilta:
https://lounea.fi/lounea/vastuullisuus
Lisätietoja:
Jutta Valkeinen
Vastuullisuus- ja viestintäpäällikkö
s-posti: jutta.valkeinen@lounea.fi
puh: 0400 406 614