Lounean valokuituhanke Porissa laajenee
Kotimaisen valokuituyhtiön, Lounean, valokuituverkon rakentaminen Porissa on ensimmäisten rakentamispäätösten jälkeen edennyt nopeasti ja valokuidun kaivut ovat parhaillaan käynnistymässä Toejoen alueella. Lounean johtaja Jarno Laitinen kertoo, että kuluneen vuoden aikana Lounealla on ollut käynnissä ennätyksellisen määrä valokuituhankkeita ja kaivinkoneet ovat kaivaneet valokuitua maahan ympäri Suomen.
– Nyt pääsemme aloittamaan valokuidun kaivut myös Porissa. Meillä on vahvaa kokemusta valokuituverkkojen rakentamisesta, mikä takaa laadukkaat ja sujuvat prosessit aina valokuidun kaivuista palveluiden käyttöön asti. Urakoitsijamme Porin seudulla jatkaa kaivuja pitkälle syksyyn aina maan jäätymiseen asti. Talven tulo seisauttaa kaivut mutta työt aloitetaan uudelleen heti keväällä, kun routa on sulanut.
Uusia rakentamispäätöksiä
Lounean valokuitu kiinnostaa Porin seudulla runsaasti, jonka takia yhtiö kertoo tehneensä lisää rakentamispäätöksiä. Uudet rakentamispäätökset kohdistuvat Lotskerin, Hyvelänviikin ja Tuulikylän alueille.
– Tilauksia otetaan yhä vastaan ja uusia laajentumis- ja rakentamispäätöksiä tehdään tilausten mukaan, Laitinen kertoo.
Lisätiedot:
Jarno Laitinen
jarno.laitinen@lounea.fi
puh. 040 517 0121