Siirry sisältöön

Lounea on aloittanut valokuituliittymien myynnin Heinolassa

Kotimainen valokuituyhtiö Lounea jatkaa voimakasta kasvuaan ja kertoo aloittavansa valokuituliittymien myynnin Heinolassa. Mahdollisuutta liittyä Lounean valokuituverkkoon tarjotaan sekä kuluttajille että yrityksille. Rakennettavien alueiden järjestys syntyy kysynnän mukaan, joten nyt alueen asukkailla on erinomainen mahdollisuus vaikuttaa oman alueensa tilanteeseen. Tarkemmat myyntialueet nähtävillä osoitteessa: lounea.fi/heinola.

– Maamme kehitys on kuidun varassa ja valokuitu on ainoa toimiva ja vastuullinen ratkaisu, joka takaa huippuyhteydet kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Kotien tiedonsiirtotarpeet tulevat vain kasvamaan tulevien vuosien aikana, kun digitaalisen tiedon määrä kasvaa, palvelut siirtyvät nettiin ja esimerkiksi etätyö on tullut jäädäkseen. Toimivat nettiyhteydet ovat myös yhä useamman yrityksen toiminnan edellytys, Lounean henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Jarno Laitinen kertoo.  Nyt myös heinolalaiset saavat valokuidun kotiinsa helposti ”avaimet käteen” –toimituksella ilman liittymismaksua, verkon vuokramaksua tai muita piilotettuja kustannuksia, Laitinen jatkaa.  

Lounealla on pitkä historia valokuituverkkojen rakentamisessa

Suomen suurin ja nopeimmin kasvava valokuituyhtiö Lounea on rakentanut valokuituverkoja jo yli 15 vuoden ajan ja on jo tähän mennessä investoinut valokuituinfraan valtakunnallisesti yli 170 miljoonaa euroa. Lounea on läsnä jo 60 kunnassa ja on rakentanut 190 000 kotitalouden kattavan verkon. Arvion mukaan kuluvan vuoden loppuun mennessä Lounean verkon piirissä on jo 230 000 kotitaloutta.

– Meillä on pitkä historia ja vahvaa kokemusta valokuituverkkojen rakentamisesta. Suomen suurimpana ja nopeimmin kasvavana valokuituoperaattorina, tulemme jatkossakin panostamaan voimakkaasti valokuituverkkojen rakentamiseen ja lähivuosien tavoitteemme on tuoda Lounean valokuituverkko mahdollisimman monen suomalaisen ulottuville, kertoo Laitinen. Pitkä historia valokuiturakentamisessa takaa laadukkaat ja sujuvat prosessit valokuidun kaivuista palveluiden käyttöön. Verkkomme toimintavarmuus on 99.99 %, eli asiakkaamme voivat luottaa siihen, että kodin netti toimii nyt ja vielä vuosikymmenienkin päästä luvatulla huippunopeudella. Tähän kun lisätään vielä 24/7 palveleva asiakastukemme niin ei ihme, että asiakastyytyväisyys on meillä vuodesta toiseen poikkeuksellisen korkealla tasolla, sanoo Laitinen.

Valokuitu on ympäristöystävällinen vaihtoehto

Valokuitu on ympäristöystävällinen vaihtoehto ja mahdollistaa nopeamman ja tehokkaamman tiedonsiirron, mikä vähentää energiankulutusta ja päästöjä. Finnet-liiton loppuvuodesta 2022 teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta pitää valokuitua ympäristöystävällisenä valintana.

– Kotitalouksissa käytetään monenlaisia palveluita yhtäaikaisesti monilla eri päätteillä, joten toimivat tietoliikenneyhteydet ovat nykyään yhtä tärkeä elementti kuin esimerkiksi sähkö ja vesi. Toimivat nettiyhteydet ovat myös yhä useamman yrityksen toiminnan edellytys. Valokuitu on vastuullinen valinta, joka ratkaisee nettitarpeet vuosikymmeniksi eteenpäin. Moni kuluttaja haluaa nykyään tehdä pieniä muutoksia, joiden avulla voi elää hieman vastuullisemmin ja vähäpäästöisemmin. Valokuidun valinta on helpoin tapa varmistaa luotettava verkkoyhteys ja vähentää osaltaan esimerkiksi tarpeetonta autolla ajelua, sanoo Laitinen.

– Lounean valokuidulle on myönnetty Avainlippumerkki ainoana valokuitumarkkinoilla toimijoista. Avainlippumerkki on aina merkki suomalaisesta työstä, tuotteista ja palveluista. Suomalaisuus on meille erittäin tärkeä peruskivi ja viitoittaa meitä pitkäjänteiseen ja ennen kaikkea vastuulliseen tekemiseen, Laitinen sanoo.

 

Lisätiedot: 

Jarno Laitinen
jarno.laitinen@lounea.fi
040 5170121

lounea.fi/heinola